Meistä

Meistä2019-07-05T18:48:36+00:00

” Haluamme tarjota mielenrauhaa niin asiakkaille kuin heidän läheisilleen. Luottamusta siihen, että asiat hoidetaan aina parhaalla mahdollisella tavalla ja palvelujamme kehitetään asiakaslähtöisesti ”

 

Olin pitkään jo unelmoinut oman yrityksen perustamisesta ja siitä, että saan tehdä työni niin hyvin kuin olen sen aina halunnut tehdä. Omassa yrityksessä on vapaus luoda ja kehittää, mutta myös säilyttää ne parhaat elementit hoitotyöstä. Saan myös tehdä rakastamaani koulutustyötä, jonka kautta voin kertoa hoitotyön visiostani myös muille hoitotyön ammattilaisille. Haluan auttaa ihmisiä kehittymään hoitajina vieläkin paremmiksi, mutta kuitenkin keskiössä on aina asiakas ja hänen tarpeensa. Niin syntyi Kotihoito Ilo. Haluamme yhdessä henkilöstömme kanssa kehittää Iloa konseptiksi, joka palvelee kaikki ikäryhmiä mahdollisimman hyvin. Kuluneet kohta kaksi vuotta ovat olleet mielettömän upeita. Olen saanut kehittää Iloa ja siinä samalla yrityksen ja erehdyjsen kautta, työmme laatu on noussut keskiään. Olen siunattu erinomaisilla työntekijöillä, jotka antavat työhön sen panoksen mitä kulloinkin tarvitaan. Parasta kuitenkin on olleet meidän asiakkaat. Ihmisena olen oppinut heiltä asioita, jotka muuten olisi jäänyt ehkä oppimatta. Olen erittäin nöyrän kiitollinen heille, että olen saanut kulkea heidän rinnallaan yhteistä matkaa. Kiitos!

Seuraavaksi ajatuksia hyvästä hoitotyöstä:

Kotihoito Ilossa asiakkaat hoidetaan yhtä hyvin kuin haluaisimme omaisiamme tai läheisiämme hoidettavan

Ihmisillä on hyvinkin erilaisia tarpeita ja jokainen ihminen haluaa tulla hoidetuksi parhaalla mahdollisella tavalla 

Haluamme tuntea asiakkaan elämäntilanteen, jotta voimme tarjota parasta mahdollista hoitoa

Kohtaamme jokaisen asiakkaamme yksilönä ja räätälöimme palvelun juuri Hänelle sopivaksi

Asiakkaamme voivat luottaa siihen, että olemme aidosti kiinnostuneista juuri heistä ja heidän hoitamisestaan

 

Yhteistyöterveisin

Suvi Venäläinen